Where Do I Come From?

I have grown up around the world, so wherever I am, a very common question is where I come from. And that’s so hard to tell! My passport says I’m Finnish. If you count the numbers, I have spent over 60% of my life in Germany and less than 15% in other countries. If you go by language, I speak, read and watch English the most. So where do I come from?

I was born in Finland, but haven’t lived here much. I lived in Germany, China and Poland instead. Yet, my parents did a good job at teaching me the Finnish culture so well that I identify myself with everything Finnish very strongly. Funny enough I guess that in some ways I’m even more Finnish than most Finns are. For me it’s so important that my family lives all the traditions. On Midsummer we have a fire and I believe in Midsummer magic (such s collecting seven different flowers and putting them underneath your pillow in order to dream about your future husband – I actually saw mine once!). On Christmas I bake christmas stars and christmas bread, we have the typical rice pudding with a magic almond in the mornings, watch the Finnish Santa Clause on TV, go to the sauna and visit a cemetery, eat the traditional Finnish christmas food, sing before opening presents and much more. I have all Moomin mugs. I eat oatmeal and rye bread almost daily. I collect berries and mushrooms in the forests every autumn. I go ice-swimming and ice-skating every winter. A summer without at least a week at our lake house isn’t a summer for me. These are things I did during holidays in Finland as a child and I keep living them. So I am a proper Finn, right?

expat child expat children

But when I was in London this summer, and it was the first day of my summer school, we had to introduce ourselves. There were young people from all around the world, Italy, Saudi Arabia and many more. When it was my turn, I said I was Lottie from Finland. Then the girl next to me introduced herself as Jana from Germany. Hearing that, I turned around straight away and grinned at her. I got so excited, because she came from my country and I was sure we would make friends! Or what? Oops! There you have an example of the confusion.

Also especially now that I’m in Finland, I really don’t feel that Finnish. I am just so different from the other girls here. Different life story, different hobbies, different attitude towards a lot of things. And I’m more outgoing I guess. Also do I have to think twice before answering a teacher’s question, first what the correct answer is and then how to put it correctly in Finnish. So even though I introduce myself as Lottie from Finland, that’s not exactly who I am.

being an expat

What else about languages? We speak Finnish at home, thanks to mum and dad. I have even taken Finnish A-level exams (a year after my German ones, I know I’m crazy!) and scored full points in every subject. Yet, my English and German are much stronger. I love to read and watch everything in its original language, which is usually English, but still after going to school in German for 12 years, that’s my easiest and strongest language. It would for example be much harder to discuss work-related matters in Finnish for me, than in German. But then again when I sleep next to my sister and then talk in my sleep, she tells me it’s always in Finnish, which proves that that’s the language which I think in. So. Confusing.

I guess one word doesn’t answer the question. One word doesn’t describe my identity. I’m Finnish, but with very many influences from very many different countries. I’m a third culture kid (I explained that term here). But want to know what’s best about it? I can take all the positive influences from all ‘my’ countries. Celebrate Midsummer and Oktoberfest (and Chinese New Year of course). I can listen to German music, paint Chinese calligraphy and read an English book. And I can fit into very many very different groups of people. I can’t answer where I come from, but maybe that isn’t a weakness. Maybe it’s a strength.

Share:

29 Comments

  1. "Auntie"
    06/11/2016 / 23:38

    I remember one special time: You, Lili and Santto were kids and living in Germany. I was on a visit at your home. Santto and Lili spoke about something – in German. You were angry!! I remember you saying We are Finnish and we speak Finnish at our home! :)

    • Lottie
      10/11/2016 / 21:58

      Oh thank you so much for your wonderful comment! I didn’t remember that, but yes, it’s a perfect example to describe my origin!

  2. Sanni
    17/10/2016 / 20:11

    I feel my identity constantly changes – in England I always highlight how much of a Finn I am but when I spend my holidays in Finland, I don’t think I fully belong there either. Even though Finnish is my native language, in many situations I find it extremely hard and frustrating and prefer to use English instead.

    Guess this is the price you have to pay for having friends and family all over the world, not really knowing where home is.

    Terkkuja Lontoosta,
    Sanni

  3. Hanna Guyot
    10/10/2016 / 15:05

    Tää on todella hyvä ja tärkeä aihe, kiitos Lotta-Sofia! Tulen itse Suomesta ja suomalaisesta kodista, vaikka esi-isien juuret ovatkin vaikka missä ja perheeni oli aina avoin kansainvälisille vieraille. Mutta nyt olen naimisissa ranskalaisen kanssa, ja vanhimmat lapsemme ovat syntyneet Taiwanissa, nuorin Portugalissa, ja nyt asumme Saksassa. En tiedä minkä maalaisiksi lapsemme kasvavat kieleltään, identiteetiltään, kulttuuriltaan, sydämeltään. Emme ole mitenkään erityisen suomalaisia emmekä ranskalaisiakaan perinteiden suhteen. Emme ole oikein mistään kotoisin mekään 😉 mutta toivon, että lapset pitävät tätä monikulttuurisuutta ja -kielisyyttä rikkautena eikä taakkana, vaikka se ei aina ole helppoa.

  4. NInna Korhonen-Schwegler
    10/10/2016 / 15:02

    Yes, I know that feeling! Thank you for sharing this! I’m 40 years old and finnish but have lived only 12 years in Finland.. otherwise in Kenya, Germany, Italy, England…one really wonders where one belongs to..🌎🌍🌏

  5. Irina Liljegren
    10/10/2016 / 09:03

    Mikä ihana vahvuus. Ammenna siitä.

  6. Liisa Linnala
    10/10/2016 / 09:03

    On elämän rikkaus osata useampaa kieltä ja siten paremmin ymmärtää muita ihmisiä ja heidän kulttuuriaan.

  7. Tuula Peñate Medina
    10/10/2016 / 09:02

    Minulla kaksi ulkosuomalaista lasta oli kiinnostavaa lukea ajatuksistasi. Täytyy sanoa, että suomalaisia traditioita tulee kenties korostettua ulkomailla enemmän kuin jos asuisi Suomessa. Täällä Saksassa esim. Leivon karjalanpiirakoita usean kerran vuodessa kun taas Suomessa leivoin kerran kotitaloustunnilla. Samoin juhlat kuten itsenäisyyspäivä ja Runebergin päivä tulee huolella juhlittua vieraalla maaperällä.

  8. Mikko Päivärinta
    10/10/2016 / 09:01

    Mä olen päätynyt siihen, että ei olla oikein mistään kotoisin ☺️

  9. Lili Leila
    10/10/2016 / 09:00

    osi hyvää artikkeli. Tiedän tuon tunnen. Itse olen syntynyt Irakin Kurdistanissa. Olin 6 kuukautta vanha kun vanhempani pakenivat sotaa Iraniin. Olin 15 vuotias kun muutettiin Suomeen. Siitä seuraavat 20 vuotta asuin rakkaassa Suomessa ja nyt 6 vuotta Saksassa. Minkä maalainen olen? Olenko kurdi? Olen nähnyt Kurdistania vain muutaman kerran. Kyllä vanhempani ovat opettaneet minulle kurdin kieltä ja kulttuuria. Olenko Iranilainen? Tunnen jotain Irania kohtaan kun vietin lapsuuteni siellä, mutta en tunne itseni iranilaiseksi. Olenko Suomalainen? Minulla on tumma iho ja tummat hiukset en voi olla suomalainen, mutta jotakin sisälläni kaipaa aina sinne, ajattelen päässäni Suomeksi, luen Suomenkielisiä kirjoja, jne. Saksalainen en ole. Se on vielä vaikeampi tyttärelleni, joka on syntynyt Suomessa ja elänyt lapsuutensa siellä. Hän kysyikin kerran, että äiti mitä minä sanon koulussa kun kysytään minkä maalainen olen.

  10. Anna Kaunonen
    10/10/2016 / 08:59

    Tiedän niin tuon tunteen. Olen elämäni aikana asunut viidessä maassa – ensimmäisen kerran vaihdettiin maata ollessani 2-vuotias. Ennen koin olevani maailmankansalainen, mutta nykyisin huomaan, että suomalaiset piirteeni vahvistuvat ja koen olevani ylpeä siitä, että olen suomalainen. Suomessa en yleensä koe asiaa näin.

  11. Larissa
    09/10/2016 / 18:58

    Hey Lottie, das ist ein sehr gelungener Post! Ich glaube (ich kann es nur glauben, da ich “nur” in Deutschland geboren und ausgewachsen bin), dass es wirklich schön so vielseitig aufgewachsen zu sein! Es war schön einen Einblick zu bekommen :)

  12. Toni Harjunheimo
    09/10/2016 / 18:01

    Maailman lapsia, niin kuin me kaikki.

  13. Anne Grobe
    09/10/2016 / 18:00

    Maailmankansalainen :)

  14. Tia Savolainen
    09/10/2016 / 18:00

    Multikulti :)

  15. Johanna Oinonen
    09/10/2016 / 17:59

    Ihana kirjoitus, hienosti kirjoitettu. Se oli ilo lukea!

  16. Iivo Rytkönen
    09/10/2016 / 17:58

    Hyvä kirjoitus ja mielenkiintoista pohdintaa. Monikansallisten ihmisten identiteetti koostuu usein pienistä palasista. Kokonaisuus ei välttämättä avaudu ulkopuolisille, ja se saattaa näyttää ristiriitaiselta. Jotkut eivät opi elämään juurettomuutensa kanssa. Tunnen parikin lapsuudessaan vanhempiensa työn perässä useaan otteeseen muuttanutta, jotka ovat saaneet tarpeekseen, jämähtäneet johonkin ja siirtäneet monikansallisuutensa taustalle. On väärin kuvitella, että matkalaukkulapsista kasvaisi suoraan kosmopoliitteja jotka viihtyvät missä vain. Omilla lapsillani on unkarilainen äiti; tyttäret sanovat olevansa suomalaisia, poika unkarilainen, mutta toistaiseksi kukaan heistä ei koe itseään saksalaiseksi. He kokevat, ja tulevat aina kokemaan itsensä erilaisiksi joka paikassa.

  17. Pia Lahti
    09/10/2016 / 17:58

    Tosi hyvä artikkeli. Olen saksalainen, mutta olen asunut 4,5 vuotta Suomessa. Tavallisesti sanon, että olen saksalainen, jos joku kysyy. Kun aloitin ruotsikurssin yliopistossa Helsingissa kysyttiin, mistä me ollaan kotoisin. Kurssi oli täynnä saksalaisia vaihto-opiskelijoita ja olisin melkein sanonut tulevani Suomesta.
    Siis ymmärrän sinut <3

  18. Rene Schwarz
    09/10/2016 / 17:57

    Tosi hienosti kirjoitettu! Tuntuu hieman tutulta!

  19. Pia
    09/10/2016 / 16:22

    Born in Finland from Finnish parents, I left at the age of eleven. I sometimes feel at home here in Switzerland, sometimes in Finland, Ireland, wherever I feel welcome and have good friends and feelings-
    I just take the best of all worlds!
    Ajatuksesi tuntuu hyvin tutulta!

  20. Angie
    09/10/2016 / 15:55

    Lovely, I feel you! I am a born mexican, raised in an american culture and living in Vienna. Even though I learned english, french, italian and now german, I always speak colloquial never perfect. Loved your post. Cheers!

    • 10/10/2016 / 09:06

      Oh Angie! Thank you so so so much for your kind words! So where do you feel home then?
      xx Lottie

  21. Sara
    09/10/2016 / 15:17

    A lovely post! Tavallaan kysymys kansalaisuudesta on myös siitä riippuvainen, mieltääkö sen kysymykseksi perimästä, asuinpaikaista vai yleisestä identiteetistä. Olet suomalaisesta suvusta, mutta asunut melkein koko ikäsi muualla. Therefore, you are Finnish but you come from Germany voisi vastata postauksen alkuperäiskysymykseen. Ja toisaalta ymmärrän täysin, ettei tuokaan vastaa koko todellisuutta! Mielenkiintoinen postaus, herättää kysymyksiä omastakin koti-identiteetistä :)

    • 09/10/2016 / 17:56

      Hhhhmmm… en kyllä ikinä sanoisi että olen Saksasta, varsinkaan koska en ole asunut siellä enää kahteen vuoteen. Enkä myöskään identifioi itseäni saksalaisten kanssa. Pidän itseäni todella suomalaisena ja sanon itseäni aina suomalaiseksi, vaikka nyt Suomessa en tunnukkaan enää samanlaiselta kuin muut täältä. Hankalaa – mutta Saksasta tosissaan en ole. Uskoisin…

      • Sara
        10/10/2016 / 02:52

        Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Postauksesta kyllä huokuu (positiivisesti!) suomalaisuutesi ja sen arvostaminen. Ehkä kysymys on myös sen lisäksi, mitä itse on, myös kysymys siitä, missä oma koti on. Itse en osaa enää sanoa mitä kuntaa kutsua kodikseni kun olen asunut eri puolilla Suomea. Home is where the heart is? Ehkä 🤔 Mutta edelleen, mielenkiintoinen postaus! Ja kiitos vastauksestasi 😊

        • 10/10/2016 / 09:11

          Tämä on kyllä niin vaikea kysymys! Siis itse pidän itseäni aina todella suomalaisena, mutta huomaan kyllä Suomessa ollessani etten ainakaan ole ihan normaali suomalainen. Kunta-kysymys on aivan yhtä vaikea! Isovanhempani ovat Valkeakoskella, siellä olimme aina lomilla ja vanhemmillanikin oli siellä jonkin aikaa asunto, joten olen mielestäni valkeakoskelainen… toisaalta nyt minulla ei ole siellä enää mitään, vanhempani myivät asunnon ja yliopistoni on Vaasassa, joten ei tule enää paljon käytyä Valkeakoskella. Hankalaa! Tällä hetkellä ikävöin muuten Puolaa kaikesta eninten, se on paikka, jossa tunsin oloni kaikista kotoisimmaksi viime viiden vuoden aikana. Hassua että voi olla koti-ikävä paikkaan, joka ei enää missään määrin ole koti!

  22. 09/10/2016 / 12:57

    :) eipä tuohon tosiaan ole yhtä vastausta! Ekspattien ja kolmannen kulttuurin lapsien rinnalle on mielestäni nostettava ns Erasmussukupolvi, itse olen suomessa kasvanut ja koulut käynyt mutta melko monessa kansainvälisessä liemessä keitetty opiskeluaikana ja sen jälkeen kansainvälisissä työkokemuksissa ettei tässä itsekkään enää tunne olevansa suomalainen saati sitten olevansa suomessa kotona. Joku kysyikin paluumuuton hulinassa että missä tunnen kotini olevan enkä oikeen osannut vastata kysymykseen. Todellakin vahvuus! Nauti kulttuurisuudestasi ja varjele sitä, niinkuin kirjoititkin ottaen parhaat puolet jokaisesta!

  23. Bernarda
    09/10/2016 / 11:31

    MultiLottie 😊 well home is where the heart is 💙